Yhdessä kulkien kohti tekoja ja tulevaisuutta

16.07.2020 | Blogi, Vieraskynä

Työskentelen nuorisotilatyössä varkautelaisten nuorten parissa ja viikoittain nuorten keskusteluista nousee globaaliin ilmiöihin koskevat aiheet. Aiheista keskustellaan kahvikupin tai biljardipelin aikana kohtaavassa keskusteluympäristössä. Nuorisobarometrin (2019) mukaan tietoisuus ilmastouhista on merkittävästi lisännyt nuorten epävarmuutta tulevaisuudestaan. Kun mennään kohti globaalista näkökulmaa, tulevaisuudennäkymät synkkenevät selvästi. Kymmenessä vuodessa luku on kaksinkertaistunut niiden nuorten kohdalla, jotka kokevat erittäin paljon turvattomuudentunteita ilmastonmuutoksen vuoksi.

Aikuisena kuuntelen nuorten ajatukset ja huolet, pyrin asennekasvatuksen keinoin korostamaan, että jokaisella teolla on merkitystä ja korjaan tarvittaessa väärää tietoa. Oikeaa tietoa voi olla hankala löytää, mutta asiasta kiinnostuneena otan asioista selvää ja palaan aiheeseen nuorten kanssa.

Meillä Varkaudessa on se ihanteellinen asema, että nuorten osallisuus on osa toimintatapaamme nuorisotyössä. Jos nuoret haluavat esimerkiksi nuorisotiloilla kasvisruokaa tai retkelle luontoon, sitä suunnitellaan ja tehdään yhdessä. Tätä voidaan kutsua globaalikasvatukseksi osallistavin menetelmin.

“GLOBAALIKASVATUKSELLA VOIDAAN vahvistaa nuorten osallisuudentunnetta paitsi lähiympäristöstä myös maailmasta. Maailmantuskan ja ympäristöahdistuksen iskiessä on tärkeää tuntea olevansa osa maailmaa, kuulua joukkoon ja tulla nähdyksi ja kuulluksi.”

(Sanna Rekola, 2018)

Hyvinvointiani lisäävä asia on se, että pystyn itse vaikuttamaan omaan työympäristööni ja työhöni. Oma kiinnostuksen kohteeni ilmastoystävällisiin, kestäviin ja eettisiin valintoihin on haastanut paikallisia normeja. Tunnen voimaantumisen tunteita kun muutoksia parempaan tapahtuu, vaikka pienin askelin eteenpäin. Muutos ekologisiin valintoihin tarvitsee toteutuakseen aikaa (jossain määrin myös resursseja) ja tilaa sopeutua uuteen toimintatapaan.

Nuorten Talo avautui syyskuussa 2019 ja olemme siitä lähtien työstäneet talon kierrätystä. Jokainen on vastuussa tuottamastaan roskasta, mihin sen hävittää ja nyt olemme saaneet jätekierrätyksen helpoksi käyttäjilleen.  

Yksi kompastuskivi tähän liittyen on vielä potkaisematta, nimittäin kierrätettävän materiaalin toimittaminen kierrätyspisteille. Nuorten Talon vesikattoremontti ja piharemontti tuovat haasteita mm. Jäteastioiden paikka on siirtynyt kävelymatkan päähän ja joitakin jäteastioita puuttuu. Toistaiseksi tyhjennämme nuorisotilan kierrätysastiat itse kierrätyspisteille: Pullot ja tölkit, biojäte, pahvi, paperi, muovi, metalli ja lasi ja huolehdimme jäteastioiden puhtaanapidosta. 

Katso video, millä vireellä meillä kierrätetään!

Omissa haaveissani tällä hetkellä on hankkia tulevia tapahtumia varten puukuidusta valmistettuja, konepestäviä astioita, jotka sopivat tapahtumakahvituksiin ja retkille. Näin kertakäyttöastioihin ei menisi rahaa ja jätteen määrä vähentyy huomattavasti sen käyttöikään nähden. Tiesitkö, että niitä valmistetaan Stora Ensolla?

Lopetan kirjoituksen tulevaisuustutkija Markku Wileniuksen listaamiin tulevaisuudessa arvoaan nostaviin taitoihin: Planetaarisen elämän taito, kompleksisuustaito, luovuustaito ja empatiataito. Nuorisoalan ammattilaisena näen, että näiden taitojen sisäistäminen auttavat meitä nuorisonohjaajia tukemaan nuoria kasvamaan tulevaan aikuisuuteen, työelämään ja näkemään itsensä maailmankansalaisina tulevaisuudessakin. 

Toiverikkain terveisin,
Nuorisonohjaaja Maiju Vaalimaa, Varkauden kaupungin nuorisopalvelut

  • Facebook
  • LinkedIn
  • Twitter

Lähteet:
Sanna Rekola, 2018, www-lähde: https://www.globaalikasvatus.fi/blogit-ja-artikkelit/blogit/globaalikasvatus-kuuluu-nuorisotoimintaan

Suosittelen tutustumaan Stora Enson tuotteisiin, https://www.storaenso.com/fi-fi sekä lukemaan tulevaisuustutkija Markku Wileniuksen haastattelun https://yle.fi/uutiset/3-10905769

Share This