Viitta narikkaan

03.07.2020 | Blogi, Yleinen

Olen vieläkin aivan fiiliksissäni edellisen viikonlopun tanssileirin jäljiltä ja takapuolella on ollut pitkin viikkoa vaikeuksia liimautua kotikonttorin epämukavaan ruokapöydän tuoliin kiinni, kun raajat vipattavat mikä mihinkin suuntaan ja päässä pyörii askelkuviot. Silti leirillä, musiikin hiljennyttyä, sänkyyn raahauduttua, päähän kipusivat työasiat. Mitä?! Minä irtautumisen mestari, ajattelen töitä? Ei ole mahdollista. Onko työstä tulossa irtilähtemätön osa minua? Pitäisikö sen edes lähteä irti? Olenko tunnollinen, omistautunut työntekijä, Savon ilmastosankari, jos heitän viitan välillä narikkaan?

Nyt lomakaudella töistä ja arjesta irtautuminen näkyy, jos ei muualla, niin ainakin iltapäivälehtien otsikoissa: näin pääset lomafiilikseen, näin pääset irti arjesta, näin rentoudut lomalla. Näistä päätellen lomalla ei siis ilmiselvästi saa ajatella työjuttuja eikä tehdä arkisia asioita, vaan silloin pitää irtautua, nollata, ei saa tehdä mitään, mutta pitää tehdä kaikkea, suunnitella, mutta ei liikaa, nukkua, ei nukkua liikaa, reissata ja pysyä kotona. Ja kaikki tämä on tietenkin hyväksi. Työasioiden hävittämiseen mielestä itsekin pyrin lomaillessa ja useimmiten siinä onnistunkin. Mutta Savon ilmastosankari, viitta narikassa, irtautuneena sankaruudesta, nollattuna. Sankarinhan pitää olla aina valmiina vastaamaan haasteisiin.

  • Facebook
  • LinkedIn
  • Twitter

Savon ilmastosankari voi olla kuka vain, me olemme sitä kaikki, teemme pieniä ja vähän suurempiakin ilmastotekoja arki- ja työelämässämme. Ei sankari meistä lähde lomallakaan, siellä se luuraa viitalla tai ilman, tyrkyttää kierrätysohjeita sukulaisille, tarkkailee vedenlaatua uintiretkellä, sammuttelee valoja ja huolehtii, että välillä grillataan myös kasvisnakkeja. Sankaruus on muutakin kuin se päälle päin näkyvä viitta, jonka ylpeydellä vedämme niskaamme aamuisin. Sankari on sisällämme, ei sisimmästään voi irtautua, nollata sitä, ei omaa ajatusmaailmaansa voi pistää täysin lomalle.

Työn pitää välillä lähteä irti, mutta ilmastosankaruus ei onneksemme ole vain työtä, vaan kuten sanottu, osa meitä, elämäntapa! Viitan voi vaihtaa välillä tanssikenkiin tai uimapukuun, mutta itse sankaria ei voi nostaa narikkaan. Onneksi sankarikin voi kuitenkin välillä ottaa rennosti, levätä ja ohjelmoida itsensä lomavalmiusasteelle.

Rentoa otetta ja kesäisiä kelejä Savon ilmastosankareiden kesään toivottaen

Kirsi Savolainen, KESTO-hankkeen Ylä-Savon projektivastaava

Share This