Pohjois-Savossa testataan uudenlaisia ratkaisuja vähähiiliseen liikkumiseen

12.06.2020 | Tiedotteet

Keski-Savon ja Ylä-Savon alueella pilotoidaan syksystä alkaen uudenlaista PiggyBaggy-kimppakyytisovellusta muun muassa työmatkaliikkumiseen. Sähköavusteisten polkupyörien latausasema, ePyöräkatos,  puolestaan rakentuu jo juhannukseksi Varkauteen Navitaksen toimistokeskittymän yhteyteen. Pilottien tarkoituksena on löytää uusia näkökulmia ja ratkaisuja haja-asutusalueiden sekä seutukaupunkien vähähiilisen liikkumisen edistämiseen.

Kokeilut ovat osa EAKR-rahoitteista KESTO-hanketta, jonka tehtävänä on laatia seudulliset ilmasto-ohjelmat ja kuntakohtaiset ilmaston toimintasuunnitelmat Keski-Savon ja Ylä-Savon seuduille sekä Siilinjärvelle.  Päästövähennystavoitteet kohdistuvat myös liikenteeseen, joka aiheuttaa Keski-Savon kunnissa viidenneksen syntyvistä päästöistä. Iisalmen seudulla pyöritään samoissa lukemissa.

– Lähdimme etsimään tähän ratkaisuja vähähiilisistä liikkumisen kokeiluista. Kokeiluhaku oli auki keväällä 2020, ja neljästä hakemuksesta toteutukseen valittiin kaksi kokeilua, kertoo hankkeen projektipäällikkö Laura Leppänen

Kimppakyydillä töihin tai asioille

Keski-Savossa ja Ylä-Savossa pilotoidaan syksyllä PiggyBaggy-kimppakyytipalvelua, jonka tuottaa CoReorient Oy. PiggyBaggy on ilmainen selainpohjainen palvelu, jonka kautta samaan suuntaan liikkuvat henkilöt voivat tarjota ja hakea yhteiskyytejä – oli sitten matkalla töihin, kauppaan taikka harrastuksiin.

Kimppakyytipalvelun toivotaan kannustavan erityisesti kotipaikkakunnan ulkopuolella työssä käyviä taittamaan matkat kimpassa. Harvaan asutettu seutu, jossa työpaikat keskittyvät keskuskuntiin, muodostaa kiinnostavan kokeilualueen.   

– Keski-Savossa ja Ylä-Savossa etäisyydet ovat pitkiä, joukkoliikenteen vuoroja on rajallisesti, ja samaan aikaan työmatkapendelöinti on hyvin yleistä. Kun muita vaihtoehtoja ei ole, pitkätkin työmatkat tehdään yksin omalla autolla. Jo muutaman kimppakyytiporukan syntyminen vähentäisi huomattavasti autoilun ilmastopäästöjä, Leppänen miettii.

Kesän aikana sovellusta kehitellään vastaamaan haja-asutusalueiden tarpeita. Palvelua täydennetään toiminnolla, jossa kyydin voi varata toisen ihmisen puolesta. Uudistuksen myötä palvelussa voi ilmoittaa kulumisesta koronariskiryhmään, jolloin käyttäjät voivat jakaa kimppakyytejä turvallisesti.

CoReorient Oy:n perustajaosakas Heikki Wariksen mukaan kimppakyyti on ilmastoteko, joka säästää työmatkakustannuksissa ja helpottaa ihmisten arkea ja liikkumista harvemmin asutuilla alueilla. Tarkoituksena on tehostaa yksityisten autojen käyttöastetta tuomalla vaihtoehtoja vähähiilisempään liikkumiseen.

– Mediassahan hehkutellaan jo julkisen hallinnon suunnalta tulevia pakotteita autoilijoille, mutta meidän mielestä ne voisi välttää tekemällä vähähiilisiä valintoja vapaaehtoisesti ja etunojassa. Siksi toivomme, että työnantajat ja kuntalaiset lähtisivät tähän kokeiluun joukolla mukaan – nyt tarvitaan sekä kyydin tarjoajia että kyydin tarvitsijoita, Waris sanoo.

Sähköpyörien latausasemaa testataan Varkaudessa

Toisena toteutettavana kokeiluna on sähköavusteisten polkupyörien lataukseen tarkoitettu ePyöräkatos, joka on syntynyt Keski-Savon alueen yritysten konsortion kehittämistyönä. Kyseessä on valtakunnallisestikin harvinainen innovaatio.

– Ihka ensimmäinen ePyöräkatos rakennetaan Navitas 1 -kiinteistön eteen, ja valmista pitäisi tulla jo juhannukseksi, Laura Leppänen kertoo.

Pyöräkatoksen tuotekehitystä mahdollistetaan kokeilurahalla. Varkauden Taitotalo Oy tarttui innovaatioon ja antoi mahdollisuuden testata katosta omalla tontillaan otollisessa useiden satojen ihmisten työpaikkakeskittymässä.

Katokseen tulee paikat kuudelle sähköavusteiselle polkupyörälle. Kokeilussa testataan katoksen toimivuutta ja kannustetaan työmatkakulkijoita sähköpyörän satulaan. Katoksen valmistaa Taitotuote Oy ja aurinkopaneelit kohteeseen toimittaa Aii Energy Systems Oy.

– Lähdimme mukaan kokeiluun, koska haluamme kannustaa ja edistää hiilijalanjälkeä pienentävää toimintaa. Tämänkaltaiselle uudenlaiselle tuotteelle voisi olla markkinoilla kysyntää ja tästä voisi myös muodostua aivan uutta liiketoimintaa, perustelee tekninen johtaja Antti Häkkinen Aii Energy Systems Oy:stä.

Ainutlaatuisen katoksesta tekee sen energiaomavaraisuus, sillä polkupyörien lataamiseen tarvittava energia saadaan sen katolle asennettavista aurinkopaneeleista.

– Mahdollinen ylimääräinen sähkö voidaan hyödyntää Navitaksen kiinteistöissä. Pyörien akkujen lataaminen sitä varten suunnitellussa katoksessa on turvallista, eikä akkuja ja latauslaitteita tarvitse tuoda toimistotiloihin, Häkkinen kertoo.

Lisätietoja antaa:

Laura Leppänen
projektipäällikkö, KESTO-hanke
puh. 044 756 4230
laura.leppanen@navitas.fi

Heikki Waris
perustajaosakas, CoReorient Oy
puh. 050 487 2134
heikki.waris@coreorient.com

Antti Häkkinen
tekninen johtaja, Aii Energy Systems Oy
puh. 050 468 1830
antti.hakkinen@aii.fi

Share This