Materiaalit tehokkaaseen käyttöön Ylä-Savossa

11.05.2021 | Tiedotteet, Uutiset, Yleinen

Ylä-Savossa pilotoidaan parhaillaan kahta erilaista ratkaisua, joiden tarkoituksena on saada hyödyntämättä jääneet materiaalit eri toimijoiden tehokkaaseen käyttöön. Kehitteillä on kierrätysmateriaalipaketteja opetus- ja harrastuskäyttöön sekä ekotuoteperhe hautakivituotannossa syntyvästä sivukivestä.

Seudullista ilmastotyötä koordinoiva EAKR-rahoitteinen KESTO-hanke järjesti alkuvuodesta kokeiluhaun, jossa etsittiin Ylä-Savoon uusia ajatuksia materiaalien hyödyntämiseen, yhteiskäyttöön ja jakamistalouteen. Mukaan kokeiluihin valittiin nilsiäläinen Ikikivi Oy sekä lapinlahtelainen Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu, jotka pääsevät testaamaan ja kehittämään omia ideoitaan hankkeen tuella.

Kokeilujen tarkoituksena on kehittää kiertotalouden ympärille uudenlaista liiketoimintaa ja ansaintamahdollisuuksia sekä vähentää kuluttamisesta syntyviä ilmastopäästöjä.

Kokeilut tukevat kuntien valmisteilla olevia ilmastosuunnitelmia ja niihin kaavailtuja materiaalitehokkuuden tavoitteita. Odotan, että kokeiluilla saadaan uusia näkökulmia aiemmin hyödyntämättömien materiaalien järkevään käyttöön ja mahdollisesti pysyviä käytäntöjä, joilla tulee olemaan myös taloudellisia vaikutuksia, sanoo KESTO-hankkeen Ylä-Savon projektivastaava Kirsi Savolainen.

Ikikivi Oy hyödyntää tuotannossaan lähialueen graniittilouhimoiden sivukiveä. Louhimoissa kiveä louhitaan hautakivi ja keittiötasotuotantoon. Graniitin louhinnan yhteydessä syntyy huomattavia määriä sivukiveä, materiaalia, jota ei hyödynnetä tai jatkojalostetta perinteisessä graniittituotannossa. Lohkareissa voi esiintyä rikkoja tai halkeamia, niissä voi olla jokin väripoikkeama tai lohkareet ovat kooltaan liian pieniä isoilla koneilla työstettäväksi, kun tavoitteena on sahata isoja sahalevyjä jatkojalostettavaksi.

Sivukivestä valmistetut noppa- ja nuputuotteet ovat osa Ikikivi Oy:n Ekograniitti-tuoteperhettä, joka kiinnostaa ympäristötietoisia asiakkaita. Osana kuntien ilmastotavoitteita esimerkiksi julkisessa rakentamisessa kiinnostus kotimaisia ja kiertotalouden mukaisia kivirakentamisen tuotteita kohtaan on kasvava.

Pitkä historia kivialalla ja olemassa oleva nykyaikainen konekantamme mahdollistaa meille uusien kivilaatujen hyödyntämisen, samalla tuoteperheemme kasvaa ja pystymme paremmin palvelemaan asiakkaitamme. Olemme innolla kehittämässä uutta ja odotamme pitkässä juoksussa kotimaisten graniittituotteiden kysynnän lisääntyvän. Ekologinen lähituote, jossa hyödynnetään materiaalia resurssiviisaasti sivukiveä hyödyntämällä kiinnostaa sekä kuluttajia että julkisia toimijoita, Ikikivi Oy:ltä kerrotaan.

Samaan aikaan Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu selvittää omassa kokeilussaan lähialueen yritysten hyödyntämättömiä materiaalivirtoja ja tarjoaa niille uudenlaista käyttöä. Löytyneistä materiaalivirroista kootaan materiaalipaketteja esimerkiksi koulujen, varhaiskasvatuksen ja harrastustoiminnan käyttöön.

Kokeilussa perustetaan Lastu-kauppa, jonka kautta kierrätysmateriaaleja markkinoidaan helppona ja houkuttelevana vaihtoehtona koulujen ja päiväkotien suosimien askartelutukkujen rinnalle.

Lastun mukaan päiväkodeissa ja kouluissa on jo herätty kierrätysmateriaalien käyttöön, mutta siitä huolimatta materiaalit päädytään usein hankkimaan uutena, koska niiden hankinta mielletään helpommaksi.

Tavoitteena on kannustaa lapsia, nuoria ja heidän kanssaan työskenteleviä aikuisia näkemään kierrätyksen ja kierrätysmateriaalien monipuoliset mahdollisuudet. Kierrätysmateriaalien käyttö on myös konkreettinen keino, jolla opetus- ja sivistystoimi voi toteuttaa oman kunnan ilmastotyötä, sanovat lastulaiset.

Kummallekin materiaalitehokkuuden kokeilulle on myönnetty 7000 euroa kokeilurahaa. Kokeilut toteutetaan syyskuun 2021 loppuun mennessä. Toteuttajat saavat lisäksi sparrausapua liikeidean ja yritystoiminnan kehittämiseen sekä verkostoitumiseen Tie menestykseen: Aloittaneesta yrittäjästä onnistujaksi -hankkeesta.

Materiaalitehokkuuden kokeilu on järjestyksessään toinen KESTO-hankkeen toteuttama kokeilu. Aiemmin hankkeessa on pilotoitu vähähiilisen liikkumisen ratkaisuja. Parhaillaan hankkeessa viimeistellään Ylä-Savon seudullista ilmasto-ohjelmaa sekä valmistellaan kuntakohtaisia toimintasuunnitelmia Iisalmeen, Kiuruvedelle, Lapinlahdelle ja Vieremälle. Vuoden lopussa päättyvä hanke saa rahoitusta Pohjois-Savon liitosta (EAKR), mukana olevilta kunnilta ja muilta tahoilta.

Lisätietoja antaa:

Kirsi Savolainen
Ylä-Savon projektivastaava, KESTO-hanke
040 584 0803
kirsi.savolainen@iisalmi.fi

Katja Huhta
Ikikivi Oy
050-5259366
katja.huhta@ikikivi.fi

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu
050 326 7243
lastu@lastu.fi

Share This